Anna Erikssonin uusi elokuva E vie katsojan psykologiseen autiomaahan – päätösosa ainutlaatuiselle trilogialle puhuttelee ajankohtaisuudellaan

Eksynyt pääministeri, identiteettikriisi ja visuaalinen vaellus

Suomalainen taiteilija Anna Eriksson tekee jälleen vaikutuksen tinkimättömällä otteellaan ja omaleimaisella näkemyksellään. Hänen uusi elokuvansa E saa ensi-iltansa 26. syyskuuta 2025, ja kyseessä on samalla päätösosa trilogiaan, jonka aiemmat osat M ja W ovat herättäneet runsaasti keskustelua sekä kotimaassa että kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

E kertoo Suomen entisestä pääministeristä Eva Voglerista, joka aiheuttaa kohun Nobel-gaalassa ja katoaa sen jälkeen kirjaimellisesti ja symbolisesti. Hän harhailee autiomaassa, missä kohtaa oman kaksoisolentonsa ja muita samanlaisen eksistentiaalisen kriisin läpikäyneitä. Erikssonin mukaan elokuva ei pyri tarjoamaan selityksiä, vaan koskettaa katsojan alitajuntaa – se on uni, myytti ja psykologinen matka samassa paketissa.

”Elokuvatrilogia M, W ja E on vihdoin valmis. Se edustaa uuden ajan elokuvaa: rohkeaa, alitajuista ja feminiinistä ilmaisua. Vain naiset voivat uudistaa elokuvataiteen. E on siitä upea esimerkki”, Eriksson sanoo tiedotteessa.

Eriksson tekee kaiken itse – eikä tee kompromisseja

Anna Eriksson on poikkeuksellinen hahmo suomalaisessa elokuvamaailmassa. Siinä missä useimmat elokuvantekijät jakavat vastuut eri osa-alueisiin erikoistuneille ammattilaisille, Eriksson toimii itse ohjaajana, käsikirjoittajana, näyttelijänä ja säveltäjänä. Hän on luonut E:stä kokonaisvaltaisen taideteoksen, joka on alusta loppuun hänen oman visionsa ilmentymä.

Elokuvan tuottavat Ihode Management Ltd ja Matti Pyykkö, ja levityksestä vastaa Pirkanmaan elokuvakeskus. Elokuvan visuaalisuudesta luvataan tiedotteessa vangitsevaa ja viettelevää – Erikssonin tyyliin kuuluu kuvien runollisuus ja symboliikka, joka jättää tilaa katsojan omille tulkinnoille.

Autiomaa, joka toimii elokuvan keskeisenä tapahtumapaikkana, muuttuu metaforaksi: se on yksinäisyyden, erillisyyden ja eksymisen maisema, jossa identiteetti ja todellisuus murenevat. Erikssonin käsissä tämä näyttämö ei ole pelkkä ympäristö, vaan mielentila, joka heijastelee aikamme ilmiöitä.

Matka poptähdestä taide-elokuvan edelläkävijäksi

Anna Eriksson nousi kansan tietoisuuteen 1990-luvulla, kun hänen debyyttialbuminsa myi kultaa. Hänen sensuelli äänensä ja vahvat balladinsa, kuten Jos mulla olisi sydän ja Kaikista kasvoista, tekivät hänestä yhden aikansa suosituimmista naisartisteista. Hän voitti uransa aikana useita Emma-palkintoja ja esiintyi suurilla lavoilla vuosikausien ajan.

Vähitellen Erikssonin musiikki alkoi saada yhä kokeellisempia sävyjä. Hän vetäytyi pois valtavirrasta ja suuntasi kohti omaperäisempää ilmaisua. Tämä kehityskaari johti lopulta elokuvan pariin – ensin M:ään vuonna 2018, sitten W:hen, ja nyt E:hen. Jokainen elokuva on rakentunut pitkän, intensiivisen työskentelyn tuloksena, ja jokainen niistä on vahvasti omanlaisensa.

Eriksson ei ole koskaan tyytynyt toistamaan itseään tai miellyttämään massoja. Hänelle tärkeintä on ollut aina taiteellinen vapaus – ja se näkyy.

Härän päättäväisyys ja luomisvoima

Erikssonin horoskooppimerkki, härkä, kertoo paljon hänen persoonastaan. Härät tunnetaan sinnikkäinä, käytännönläheisinä ja luovasti lahjakkaina ihmisinä, jotka eivät luovuta, vaikka tie olisi kivinen. He arvostavat estetiikkaa, yksityiskohtia ja vahvoja rakenteita – ja juuri nämä piirteet näkyvät Erikssonin tuotannossa.

Härkä ei tee mitään puolivillaisesti. Kun hän tarttuu projektiin, hän vie sen maaliin omilla ehdoillaan. Erikssonin tapa rakentaa elokuvansa täysin itsenäisesti – ja vieläpä kolmen elokuvan mittaisena trilogiana – on osoitus hänen horjumattomasta tahdostaan ja luomisvoimastaan. Hän on myös tyypillinen härkä siinä, että ei kaipaa jatkuvaa huomiota, vaan antaa teostensa puhua puolestaan.

Taiteilija, joka pakenee määritelmiä

Anna Erikssonin taide ei ole helppoa tai kevytmielistä. Se ei sovi jokaiseen makuun, eikä sen ole tarkoituskaan. Hän on valinnut kulkea omaa reittiään – tietä, jota harva uskaltaa kulkea, varsinkaan Suomessa. Hänen työnsä ei pyri miellyttämään tai viihdyttämään perinteisessä mielessä, vaan haastamaan, herättämään ja viemään katsojan sisäänsä.

Syksyllä ensi-iltansa saava E on todennäköisesti jälleen yksi niistä teoksista, jotka jakavat mielipiteitä mutta jäävät mieleen. Erikssonin taide on kuin hänen omansa – vahva, hiljainen ja pysäyttävä. Se ei huuda, mutta ei päästä irtikään.