
Suosittuun kansainväliseen formaattiin perustuva Undressed Suomi tuo kotikatsomoihin ainutlaatuisen kokeen deittailun saralla.
Voiko kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä löytää yhteyden vain puolessa tunnissa? Uutuussarja Undressed Suomi on ainutlaatuinen koe, jossa sinkut pääsevät tutustumaan toisiinsa poikkeuksellisella tavalla. Parit riisuvat toisensa ensi töikseen alusvaatteisilleen, ja vasta sitten aloitetaan varsinainen tutustuminen.
Deittiympäristönä toimii huone, jossa on ainoastaan sänky ja suuri valkokangas. Valkokankaalle ilmestyy aiheita, kysymyksiä, tehtäviä ja kuvia, jotka ohjaavat kohtaamisten kulkua. Ruudulla näkyy teemoja laidasta laitaan aina tulevaisuuden haaveista erotiikkaan ja deittipareille tärkeistä omista kuvista erilaisiin, monipuolisiin tehtäviin.
Undressed Suomi kattaa laajan kirjon deittailun keskeisiä aiheita. Mitkä yllättävätkin asiat pareja yhdistävät, puhuuko joku liikaa edellisistä suhteistaan, kaatuuko kaikki siihen, jos toisella on lapsi? Entä onko ikäero este, kohtaavatko ulkonäkötoiveet, ja riittääkö fyysinen lataus? Nähtäväksi myös jää, miten moni päätyy suutelemaan ensitreffeillä. Puoli tuntia kestävän tutustumisen päätteeksi deittailijat saavat vain puoli minuuttia aikaa päättää, haluavatko he tavata uudestaan.
Sarja on toteutettu lämminhenkisellä otteella, unohtamatta pilkettä silmäkulmassa. Sinkkujen kohtaamiset nostattavat ilmoille monenlaisia tunteita ja tilanteita: yllätyksiä, erotiikkaa, herkkyyttä, sensuellisuutta, hauskuutta, ujoutta, onnistumisia ja joskus myös pettymyksiäkin. Deittailukokeeseen antautuu yhteensä 64 eri-ikäistä ja erilaisista taustoista tulevaa osallistujaa.
Undressed Suomi perustuu suosittuun kansainväliseen formaattiin, jota on esitetty useissa maissa ympäri maailman. Sarjan Warner Bros. Discoverylle on tuottanut Banijay Finland.
Undressed Suomi
TV5 ja discovery+ 6.6. alkaen