Suuri seikkailu huipentui jännittävään finaaliin, jossa koko kilpailun voitosta taistelivat Joonas Saartamo, Jesse Markin ja Marko Maunuksela. Lopulta voittajaksi eli suurimmaksi seikkailijaksi kruunattiin Marko.
Voittotaistelu kesti kilpailijoille kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä kilpailijoiden tehtävänä oli veden ylitys ja annettujen tehtävien suorittaminen. Sen jälkeen heillä oli edessään kahdeksan kilometrin suunnistus Pallastunturin juurelle.Hitaimmin perille päässyt kilpailija joutui jättämään kilpailun. Kaksi nopeinta jatkoi finaalitaistoa seuraavana päivänä.
Nopeimmin tiensä perille selvitti Marko Maunuksela (vas.), toiseksi nopein oli Joonas Saartamo (oik.). Kolmantena maaliin saapunut Jesse Markin joutui lähtemään kotimatkalle.
Toisena päivänä Marko ja Jesse kilpailivat jälleen nopeudesta. Markon ja Joonaksen piti selvittää tiensä etappitehtävien kautta Pallastunturin huipulle. Omat lisähaasteensa viimeiseen finaalipäivään toivat tuuli ja sankka sumu.
Lopulta nopeimmin perille pääsi Marko, ja hän nappasi Suuren seikkailun voiton ja 20 000 euron voittopotin. Marko ei pystynyt pidättelemään kyyneleitään voitosta kuultuaan.
– Ei pysty sanomaan mitään, Marko kyynelehti ohjelman juontajalle Jaana Pelkoselle ja kilpakumppanilleen Joonakselle.
– Aika monta kertaa meinasi usko loppua. Kyllähän sitä voitosta haaveili, kun lähti seikkailuun mukaan, mutta aika monta mutkaa on ollut matkassa. Palkinto menee kunniapaikalle, hän jatkoi hetken kuluttua.
Vaikka voitto jäi Joonakselta saamatta, ei hän voinut kuin olla onnellinen Markon puolesta.
– Kun pääsi todistamaan vierestä, miten suuri hetki tämä oli Markolle, niin se oli todella upeaa, Joonas sanoi.