Kuka on Archie Cruz? – Mitä hän teki ennen Farmi Suomea ja Iidaa

Kirjoittajan kuva

By Tuija

Archie Cruz on ollut viime aikoina esillä monissa uutisissa. Hänen ja hänen kihlattunsa Iida Vainion suhdetta on seurattu tarkoin. Se ei ole ihme, koska suhteessa on tapahtunut lyhyessä ajassa monenlaisia välillä todella nopeita käänteitä. He ovat kihlautuneet monta kertaa ja he ovat eronneet usein ja palanneet taas yhteen. Heidän suhteensa alkoi kiinnostaa sen jälkeen, kun heidät nähtiin yhdessä baarissa Farmi Suomi -ohjelman kuvausten jälkeen.

Mutta kuka on Archie Cruz?

Archie Cruz oli julkisuuden henkilö jo kauan ennen kuin Iida astui kultamekossaan julkisuuteen. Hän on laulaja, lauluntekijä ja muusikko. Moni tuntee hänet parhaiten rockyhtye Santa Cruzin laulajana ja kitaristina.

Näin uutisoitiin parin suhteen alussa: Iida Vainio nähdään Farmi Suomen uudella kaudella – pussaili baarissa toista ohjelman osallistujaa

Näin uutisoitiin huhtikuussa heidän suhteestaan: Iida Vainio ja Archie Cruz – uusi onoff pari Suomen viihdetaivaalle

Archie oli perustamassa yhtyettä vuonna 2007. Yhtye on julkaissut viisi albumia ja kiertänyt keikoilla ympäri maailman. Vuonna 2018 kaikki yhtyeen muut jäsenet riitautuivat Archien kanssa ja erosivat yhtyeestä. Archie kuitenkin jatkoi yhtyeessä, johon liittyi uusia jäseniä.  Hän on täten yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen.

Mikä on Archien oikea nimi?

Archie Cruz ei ole tämän muusikon oikea nimi. Hän on oikealta nimeltään Arttu Onni Aleksi Kuosmanen. Hän on syntynyt 26.maaliskuuta vuonna 1992, joten hän on 30. syyskuuta vuonna 2003 syntynyttä kihlattuaan 11 vuotta vanhempi.  

Archien oikea nimi on tullut viime aikoina paremmin esille, koska hän on alkanut julkaisemaan nyt suomenkielistä musiikkia ja aikoo omien sanojensa mukaan palata juurilleen. Hän on muuten syntynyt Savonlinnassa.

Tässä vielä muutama tieto Archiesta eli artusta:

  • Hän on 183 senttimetriä pitkä.
  • Hänen vuosiansionsa on noin 100 000 euroa.
  • Hänen isänsä on Markku Kuosmanen, joka on ABC King -kenkäkauppaketjun perustaja.
  • Hän seurusteli vuosien ajan Salatuissa elämissä näytelleen Pinja Kanonin kanssa.
  • Hän on ilmoittanut seurustelleen useamman mallin kanssa, kuten yhdysvaltalaisen mallin Daylon Muenznerin kanssa.
  • Hän on soittanut monissa bändeissä vierailevana tähtenä, kuten The Local Band -superyhtyeessä.

Tällainen on mies, josta ei ole viime aikoina kirjoitettu juuri mitään muuta kuin Iidaan liittyviä suhdeasioita.

Vastaa