Onlyfans-tähti Erika Helin matkasi yksin Balille: ”täällä on tosi normaalia olla yksin…huomasin ahdistavan tunteen rinnassa…”

Kirjoittajan kuva

By Tuija

Mediapersoona ja Onlyfans-tähti Erika Helin kertoo matkanneensa yksin Balille, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli lähteä reissaamaan ystävien kanssa. Hän kertoo kuinka Balilla on normaalia olla yksin, mutta tämän kerrottuaan hän sai kokea, mitä yksin saattaa joutua kokemaan ja joutui ahdistelun kohteeksi.

Mä olin alunperin lupautunut kaveriporukan reissulle, mutta intuitio sanoi muuta. Tulin yksin ihan toisaalle.

kertoo Erika suunnitelmiensa muutoksista

Erikan elämään on tulossa ehkä jokin suuri muutos

Erika kertoo julkaisussaan, kuinka jokin on laittanut hänet sekaisin. Hän lupaa kerto siitä pian. Hän kertoo tästä Balilla ollessaan, joten se voi liittyä jotenkin juuri tähän paikkaan ja matkaan.

Noin viikon päästä saatte tietää mikä on laittanut mun pasmat sekaisin. Ei hittolainen. Ihanaa päivää!!!

kertoo Erika salaperäisesti

Mm. vuoden 2018 Miss Suomi Alina Voronkova on kommentoinut tätä julkaisua ja kertoo, että ”liian jännittävä kuvateksti”.

Vaikka Erika tuntuu pitävän Balista, ei siellä ole ollut koko aikaa helppoa

Erika kehuu julkaisuissaan Balia ja esittelee kuvia ja videoita paikasta. Stories-osiossa hän kuitenkin paljastaa, että ei siellä kaikki ole niin mahtavaa. Hän on matkalla yksin, joka on hänen mielestään Balilla normaalia. Mutta yksin matkustava nainen on saanut kokea myös ahdistelua, josta hän kertoo Stories-osiossa näin:

”Oon niin paljon hehkuttanut yksinmatkustamista ja Balia, että otetaas vakava aihe väliin… Muutaman kerran mua on seurattu täällä skootterilla, yritetty väkisin jatkaa keskustelua tai ottaa kyytiin, vaikka vastaan mahdollisimman lyhyesti ja yritän kävellä pois tilanteesta… Huomasin ahdistavan tunteen rinnassa kasvavan, koska hän ei meinannut lopettaa kuten yleensä parin kuivan vastauksen jälkeen käy. Pelotti vastata suoraan ”et voi puhua” koska se kuulostaa niin törkeältä. Keksin vastata, että en pidä miehistä. Jätti lopulta rauhaan.”

Toivotaan, että Erika saa olla loppumatkansa rauhassa ahdistelevilta miehiltä ja hän kertoo pian mikä on laittanut hänen plasmansa sekaisin.

Vastaa