Toimittaja Maria Veitola on esittänyt rohkeasti oman kantansa viime aikojien ahdistelukohusta. Hän ei mainitse julkaisussaan kenenkään nimeä, mutta kaikki viittaa siihen, että kyse on näyttelijä Aku Hirviniemeen kohdistuvista syytöksistä.
Rakas häirintäpäiväkirja.
En jaksa enää näitä sankaritarinoita, joissa väärintekijät saavat laajan ymmärryksen sekä kaiken liikenevän myötätunnon. Miksi emme keskity kaikkiin niihin, jotka on rikottu matkan varrella? Uhrit. Työkaverit, ystävät ja läheiset. Kaikki ääniä, joita näissä keskusteluissa harvoin, jos koskaan kuullaan.
aloittaa Veitola kantansa esittämisen
Aiemmin uutisoitiin, kuinka Veitola julkaisi puolialastomasta työkaveristaan kuvan: Maria Veitola julkaisi Masked Singerin takahuoneesta kuvan, johon joutui vahingossa mukaan puolialaston Ile Uusivuori
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Veitolan mielestä tässä ei ole toimittu reilusti
Hirviniemi on pyytänyt käytöstään anteeksi. Veitolan mielestä ei ole reilua, että miestä on kehuttu sen myötä rohkeaksi.
Haluan uskoa, että väärin toiminut ihminen voi tehdä parannuksen ja korjata toimintaansa. Heidän kiittelemisensä jostain erityisestä rohkeudesta ei silti ole minusta reilua.
kertoo Veitola
Sitten Veitola kertoo ketkä ovat hänen mielestään olleet tässä rohkeita. Hänen mielestään ne naiset, jotka ovat paljastaneet itseensä kohdistuneen ahdistavan kohtelun.
Kuka sitten on rohkea ihminen?
Mielestäni erityisen rohkeita ihmisiä ovat ne naiset, jotka ovat tuoneet esiin kokemuksiaan sekä ne harvat toimittajat, jotka ovat nostaneet näitä ääniä esiin. Ilman heitä vuosia kestänyt ja lukuisiin ihmisiin kohdistunut toiminta ei olisi koskaan paljastunut. Nämä ihmiset ovat ottaneet suuren riskin heihin kohdistuvasta vihasta, syytöksistä ja työmahdollisuuksien mahdollisesta vähenemisestä huolimatta.
paljastaa Veitola
Veitolan mukaan voi olla vaikeaa kertoa häirinnästä, jos sen tekijä on valta-asemassa oleva mies.
Aiemmin uutisoitiin Veitolan paljastus siitä, mitä Veitolan mukaan Maria Veitola yökylässa Andy McCoy -jaksossa oikeasti tapahtui: Maria Veitola kertoo mitä Andy McCoy -jaksossa nähdyssä rajussa tilanteessa oikeasti tapahtui
On todella vaikeaa, toisinaan jopa mahdotonta kertoa kokemastaan häirinnästä. Näin on etenkin silloin kun tekijä on valta-asemassa oleva mies ja teon kohteena on nuorempi nainen. Viime viikkojen tapahtumien valossa en ihmettele sitä lainkaan.
jatkaa Veitola Hirviniemeen liittyvään kohuun liittyvästä avautumisestaan
Veitola ihmettelee sitä, kuinka asiatonta kohtelua kokeneita naisia on tässä vähätelty ja haukuttu, eikä heidän kertomuksiaan ole välttämättä edes uskottu. Hän ihmettelee myös, miksi tämä ei kiinnosta, jos selvää rikosta ei ole tapahtunut.
Hirviniemi on saanut jo paljon rangaistuksia: Hänen täytyi erota tuotantoyhtiönsä Hihhihhii Oy:n hallituksesta, hänet pistettiin ulos Helsingin kaupunginteatterin näytelmästä sekä hänen pikkujoulukeikkansa on peruttu.
0 kommenttia artikkeliin ”Yökylässä Maria Veitolan rohkea kannanotto ahdistelukohuun: ”En jaksa enää näitä…””