Rauhallinen Jeffrey on noussut jääkiekkoilijasta tositv-julkkikseksi ja sittemmin vaikuttajaksi. Viidakossa käytävien kisojen myötä viileän ulkokuoren alta puskee esiin aimo annos temperamenttia. Jeffrey on varustettu vahvalla fysiikalla, ja nähtäväksi jää, missä määrin jääkiekkotaustasta on hyötyä kilpailun tuoksinnassa.
Urheilua Jeffrey harrastaa yhä…
Ps. Jeffrey muuten oli se ensimmäinen suomalainen mies, joka voitti Love Island Suomi kauden, silloin Auran kanssa vuonna 2018. Heille molemmille annettiin finaalissa kaksi kirjekuorta, joista he saivat päättää, valitsevatko rahan vai rakkauden. Molemmat valitsivat rakkauden, joten palkintopotti meni jakoon. Vuoden 2019 alussa pari kuitenkin ilmoitti päättäneensä pysyä jatkossa ystävinä. MTV Uutisten haastattelussa Aura kertoi, että päätös erilleen jatkamisesta tehtiin yhdessä, eikä suurta dramatiikkaa ollut mukana.
Vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak sekä hänen puolisonsa, tosi-tv-tähti Jeffrey Lawman lähtivät ennakkoluulottomasti mukaan Rikkaiden ja rahattomien uudelle kaudelle.
– Pakko sanoa, että formaatin nimi ei herättänyt innostusta, mutta en halunnut tuomita niin sanotusti kirjaa kannen perusteella, Sara perustelee Nelosen kevätpressissä.
Tällä hetkellä Saralla ja Jeffreyllä menee oikein hyvin. Välillä molempien somesta on kadonnut yhteiskuvia. Tämä on saanut otsikoita aikaan. Erostakin on puheltu. He kertoivat viime maaliskuussa suhteensa liiman olevan samanlainen huumorintaju.
– Sarassa tykkään erityisesti hänen sydämellisyydestään. Esimerkiksi kun hän näkee minun läheisiäni, vaikka äitiä, hän miettii mitä voisi kokata hänelle, Jeffrey kehuu.