Rempseä ja sanavalmis Mona on todellinen median moniosaaja: toimittaja, kirjailija, podcast-juontaja ja malli. Muoti on lähellä Monan sydäntä, ja tyylitaituri inspiroi somessa seuraajiaan vaatevalinnoillaan. Suomalainen LGBTQ+-pioneeri, transtaustainen Mona on taistellut vuosia sateenkaari-ihmisten oikeuksien puolesta. Yksi Monan vahvuuksista Viidakon tähdissä on kiinnostus älypeleihin.

Mona Bling (aiemmin tunnettu nimellä Mona Kuoppamaa ja Teemu Kuoppamaa, syntynyt vuonna 1992 Vihdissä) on suomalainen toimittaja, sisällöntuottaja ja HLBT-vaikuttaja. Bling, joka on transnainen ja feministi, on aktiivisesti tuonut esiin transasioita julkisuudessa ja toiminut transaktivistina.
Blingin ura muotibloggaajana alkoi vuonna 2010, jolloin hän tuli tunnetuksi blogistaan Thing for the Bling. Hän on myös pitänyt muotiblogia Iltalehden sivuilla ja toiminut yhtenä Avan Muotitietoinen-ohjelman muotibloggaajista. Vuonna 2016 hän siirtyi bloggaamaan Trendi-lehden Lily Edit -muotiblogiin nimimerkillä Mona Bling.
Mona kertoi tovi sitten avoimesti pelostaan, jossa hän ei ehdi tarpeeksi ajoissa vessaan hädän yllättäessä. Onneksi ahdistavalle ajatukselle löytyi kuitenkin keino, jonka avulla monet samasta pelosta kärsivät voivat saada mielenrauhan.
Nykyään Bling on sosiaalisen median vaikuttaja ja toimii Kroonisesti ärhäkkä -podcastin juontajana yhdessä Irene Naakan kanssa. Hänellä on yli 20 000 seuraajaa Instagramissa. Vuonna 2022 Bling julkaisi tietokirjan 23 transmyyttiä, joka käsittelee transsukupuolisuutta.
Yksi kommentti artikkeliin ”Viidakon tähtöset: Mona Bling”