Perjantain Vain elämää -jaksossa artistit muistelevat omaa lapsuuttaan. Myös lapset saavat äänensä kuuluviin, sillä jakso on toteutettu yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.
Perjantain jaksossa kuullaan, millaisten haasteiden parissa lapset kamppailevat tänä päivänä ja mikä merkitys Pelastakaa Lasten toiminnalla on suomalaisille lapsille. Katsojat voivat osallistua Pelastakaa Lasten joulukeräykseen, jonka tuotoilla autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä ja ahdistuneita nuoria.
Perjantaina artistit paljastavat erityisen rakkaan kappaleen omasta tuotannmostaan. Heille tulee kuitenkin ylltyksenä, kuka pöydän ääressä istuvista artisteista sen esittää ja minkälaisena versiona – se on yllätys!
Jaksossa Jouni Hynynen muistelee omaa lapsuuttaan ja kokemuksiaan lasten kanssa. Rokkari pääsi näkemään haasteiden kanssa taistelevien nuorten arkea työskennellessään Lappeenrannassa sairaalakoulussa koulunkäyntiavustajana.
– 90 -luvun alussa olin pitkään työttömänä. Olin ollut rakennustöissä ja muuta. Sitten huomasin, että Lappeenrannan sairaalakoulu etsi koulunkäyntiavustajaa. En tarkkaan tiennyt, millaiseen kelkkaan loikkasin, minulla ei ollut mitään kokemusta kasvatusalasta tai lapsista ylipäätään. Kun menin sairaalakouluun töihin, iski aika vahvasti, että tämä on mieletöntä settiä. Siellä oli niin monenlaista lasta, jotka kärsivät niin monista ongelmista. Se tuli kuin nyrkillä naamaan, Jouni muistelee.
Jakson teema ja Pelastakaa Lasten joulukeräys herättää rokkarissa monenlaisia ajatuksia.
– Eihän kaikilla lapsilla ole samoja kortteja – toisilla on rahaa, toisilla ei. Varmaan jo päiväkodissa alkaa tajuta, että voi vertailla, miten tuolla on kaikkea, itselläni ei ole mitään. On kauheaa, miten tuollainen vaikuttaa lapseen. Mielestäni ihan perusasioita monissa Kotiteollisuuden kappaleissa on ihan peruselämänohje, että olkaa ihmisiä toisillenne. Ole ihminen ihmiselle. Kaikki töniminen ja kiusaaminen on turhaa, täällä kaikki pärjäävät paremmin, jos kaikki yrittävät elää sovussa.
Jounin pohdinta saa kiitosta etenkin Virve Rostilta.
– Olet Hynynen viisas mies. Oli niin asiaa, Virve sanoo.
Tärkeä keräyskohde
Vain elämää -ohjelman Pelastakaa Lapset -jakso nostaa järjestön tärkeän työn esille. Muuttunut maailmantilanne on aiheuttanut monissa perheissä ahdistusta, sillä kaiken hinta on noussut niin paljon. Siksi tänä vuonna joulukeräyksellä halutaankin auttaa vähävaraisia lapsiperheitä.
– Yhä useamman perheen pelätään putoavan köyhyyteen Suomessa. Lapset kertovat meille, että pulaa on jopa ruoasta. Siksi erityisesti tänä vuonna vähävaraisten lapsiperheiden tukeminen on tärkeää. Emme voi seurata perheiden ahdinkoa sivusta, vaan tehtävämme on tarjota toivoa ja ratkaisuja. Vain elämää -yhteistyön avulla on mahdollista tukea vähävaraisia lapsiperheitä juuri sellaisella avulla, jota he tarvitsevat ja ehkäistä lasten eriarvoistumista. Mukana on myös reilusti iloa, jota ei voi koskaan olla liikaa, sanoo Pelastakaa Lapset ry:n kotimaan johtaja Riitta Hyytinen.
Vain elämää: Pelastakaa Lapset Nelosella ja Ruudussa perjantaina klo 20.
VIDEO: Viikon ennakkobiisi – Ellinooran koskettava tulkinta Virve Rostin kappaleesta Hei Huominen!
Yksi kommentti artikkeliin ”Vain elämää -artistit muistelevat lapsuuttaan – Jouni Hynyseltä tärkeä viesti eriarvoisuudesta”